Ajatuksia auringonlaskussa

(kuva: Amanda) Se pimeä yö oli viimeisesi tunsit iskun selässäsi jäit siihen yksinäsi suljit silmät kivuissasi Et tiennyt loppusi tulevan heidän sydänten murenevan ehkä näit jonkun kohti kulkevan silmissä kiilto katkeran Sinut löydettiin siitä ehkä ei uskottu niitä jotka sanoi ettei apu riitä ei sinua kipu enää viillä Kuulin siitä päivällä sydän vastasi hädällä täytyi silti eteenpäin kävellä kuolemaa nöyränä kätellä Oli vihaa surua tuskaa pelkoa ja ahdistusta mustaa sinulla onneksi kirkkautta kultaa edessäsi vain ikuista juhlaa Jospa et tietäisi siitä vihasta se ei ollut mitään kaunista kaikki se oli kuitenkin rakkautta josta emme ehtineet kertoa Laskettiin routaiseen maahan arkku joka jätti sydämiin haavan surun muurit kaadan tuskaa mielessä huudan Kaikki muistuttaa sinusta vaikken mitään edes muista helpottaa vähän vasta ei mikään kaipausta poista Sytytän sinulle kynttilän aina aikaan pimeän ja kylmän tunnen sydämessä tyhjän hiukan lämpöäkin löydän ❤

Kevät oli taas alkanut näyttämään merkkejään. Pimeän talven jälkeen aurinko oli näyttäytynyt taivaalla hiukan useammin kuin aiemmin. Lumikinokset olivat vajuneet jo reilusti ja tiet alkoivat olemaan loskaisia. Märkä lumi loiskahteli kenkien alta ja kasteli housujen lahkeet, sekä minun, että Manuelin. Verttiä märkä tie ei haitannut, se tassutteli meidän edessä häntä heiluen. En tiennyt monesko kerta se oli joulun jälkeen tai edes tässä kuussa, kun olin Manuelin mukana ulkoiluttamassa Verttiä. Vertin ulkoiluttaminen oli meille kuitenkin vain hyvä syy viettää aikaa yhdessä, ei se syy, miksi olin itse aina mukana. Manuelin takia lähdin sen mukaan. Ja ei, en siksi, että olisin ollut ihastunut siihen. Manuelista oli vain tullut hyvä ystävä. Tai niin ainakin halusin ajatella. Paljon oli muuttunut joulun jälkeen. Kotona ja koulussa asiat olivat samoin kuin ennenkin, mutta jotenkin Manuelin olemassaolo vaikutti kaikkeen elämässäni. Manuel ei ollut ystäväni vain vapaa-ajalla vaan myös silloin, k...

Julkaistaanpa nyt tääkin, kun on jäänyt luonnokseksi pyörimään :) Lunta oli vihdoin satanut reilu kerros ja jouduin kahlaamaan nilkkojani myöten kävelytiellä, joka oli jostain syystä auraamaton. Olisin voinut ottaa bussinkin, mutta halusin mennä kävellen. En olisi jaksanut muita ihmisiä ja niiden joulukiireitä. Potkiskelin pöllyävää lunta kulkiessani. Ärsytti, monestakin syystä. Olin toiveikkaana mennyt käymään sairaalassa, jotta saisin vihdoin kipsini pois kädestä, mutta olin sen sijaan saanut vain puolitoista viikkoa lisää parantumisaikaa eikä kipsiä oltukaan otettu pois. Lisäksi isä oli edellisenä iltana luvannut kyyditä sairaalalle ja takaisin, mutta käskikin aamulla mennä bussilla syystä, jota en koskaan saanut tietää. Käännyin seuraavasta risteyksestä vasemmalle ja jatkoin siitä matkaani metsää kohden. Tai ei se mikään metsä ollut, vain pieni lämpäre puita kerrostalojen keskellä. Mutta juuri sitä tarvitsin nyt. Puita, pienen kinttupolun ja yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä, minulla ol...

Kiusaamisesta ja sen vakavuudesta ei mun mielestä voi puhua liikaa. Ihan liian moni tässä maailmassa kokee kiusaamista ja näin koulujen alettua se yleensä korostuu erityisesti. Oon aina luullut, että kiusaaminen on helppoa tunnistaa ja mulla on ollut tietynlainen mielikuva kiusaamisesta, mutta oon vuosien varrella oppinut, että kiusaamista tapahtuu niin paljon muiden huomaamatta ja todella monella eri tavalla. Oon kuitenkin kiitollinen, että oon aina ymmärtänyt sen, ettei kiusaaminen millään tapaa ole ok. Myönnän, että olisin kuitenkin itse voinut monellakin tapaa toimia paremmin joissain kiusaamistilanteissa, mitä oon kohdannut. En peruskoulussa koskaan kokenut, että mua olisi kiusattu. Vaikka varsinkin yläasteella oli paljon ulkopuolelle jättämistä, mä en osannut ajatella, että se ois ollut kiusaamista, en ajattele vieläkään. Se on ehkä ollut vaan jonkinlaista muiden huomioimisen puutetta. Muut vaan ei ajatelleet mitä teki, ei huomannut, että jäin ulkopuolelle omasta kaveriporukasta....

Heippa ystävät! Koulu alkaa mullakin huomenna ja jostain syystä mun päässä koulun alku tarkoittaa aina syksyä, vaikkei se kesä saman tien lopu kun loma loppuu. Siks nyt pikkuisen syksyistä tekstiä tässä :) Tänä iltana järvi on lähes peilityyni. Vastarannan jo hieman kellastuneet lehtipuut heijastuvat järven pintaan ja säröilevät ainoastaan hiukan pienissä laineissa. Aurinko on jo laskenut mailleen ja ilma viilenee viilenemistään. Ilmassa tuoksuu syksy, jostain leijailee hentoa savunhajua. Istuminen rantasaunan portaalla alkaa jo puuduttamaan, mutta vaihdan vain asentoa ja jatkan järvelle tuijottelua. Syksyn tulo on väistämätöntä, tiedän sen. Silti olen joka kesä tähän samaan aikaan yhtä haikeana. Tuntuu, että kaikki värit katoavat maailmasta, kun lehdet putoavat ja ruoho lakastuu. Aurinkokin lakkaa jossain kohti paistamasta ja pimeys valtaa joka paikan, tunkeutuu mieleenikin. Sellaiseen mieleen, jossa pimeää on mielestäni jo ihan riittävästi. Suoristan jalkani ja ojennan hiukan nilkkoj...