Sodassa

Tunnen kuinka halkeillut lattia tärisee jalkojeni alla. Kiviseinistä murenee palasia, jotka ropisevat jalkojeni juureen. Laskeudun matalaksi ja yritän suojata päätäni käsilläni ja muulla vartalollani. Painaudun mahdollisimman pieneksi ja puristan silmät kiinni, kun yli lentävän hävittäjän jyrinä vavisuttaa koko pientä kaupunkia. Sitten se alkaa. Jyrinän sekaan sekoittuu alaspäin ammuttujen ohjusten kimeää vihellystä, ja tiedän, että kaikki on pian ohi. Jossain ohjus jysähtää maahan ja kuulen, kuinka rakennukset hajoavat raunioiksi. Huudan ääneen, sillä kaikki se on liikaa minulle. Sotilaan pitäisi olla urhea ja puolustaa isänmaataan, mutta minusta ei tällä hetkellä ole siihen. En voi tehdä enää mitään isänmaani hyväksi, voin vain odottaa omaa loppuani. Jysähdystä seuraa toinen, sitten kolmas ja niin edelleen. Taivas ja maa on täynnä jylinää ja pauketta. Pieneksi kyyristynyt kehoni ottaa vastaan jokaisen tärähdyksen, kun rakennus toisensa perään pirstoutuu ympärilläni palasiksi. 

En tiedä missä vaiheessa maa lakkasi tärisemästä ja jylinä vaihtui voimakkaaksi huminaksi. Jossain vaiheessa kuitenkin tunsin taas kovan lattian allani ja tiukasti ristiin puristetut sormeni. En tiennyt, olinko elossa vai en. Oli liian hiljaista. Ja liian kirkasta, kun raotin silmiäni. Sain pelosta vapisevat jalkani taivutettua alleni ja pääsin polvilleni. Tuijotin kämmeniäni kuin olisin nähnyt ne ensimmäistä kertaa. Käteni olivat täynnä verisiä naarmuja ja likaiset pölystä, mutta kumpikin niistä oli yhtenä kappaleena. En ollut räjähtänyt ohjusten mukana, olin säilynyt kokonaisena. Kohotin katseeni pieneen ikkunaan, josta olin aikaisemmin tarkkaillut ulos. En nähnyt enää sinistä taivasta, johon olin tottunut. Paksu savuverho oli peittänyt kauniin taivaankannen ja tummat pilvet hohkasivat alareunasta lähes punaisina. Pakotin itseni seisomaan, vaikka koko kehoni tärisi edelleen kuin se ottaisi vastaan uusia ohjuksia. Takerruin kiinni seinään, kun horjahdin. Hivutin itseäni hitaasti lähemmäksi ikkunaa. En tiennyt halusinko oikeasti katsoa. Tartuin ikkunanpieleen ja vedin itseni lähemmäksi. Kirkkaus meinasi sokaista silmäni, kun pääsin kurkistamaan ulos. Edessäni riehui tulinen meri, joka jostain syystä oli jättänyt minut ulkopuolelleen. Liekit löivät korkealle ilmaan jokaisen talon raunioista ja kurottuivat takertumaan aina vain seuraavaan rakennukseen kiinni. Ne olivat kuin eteenpäin marssiva sotajoukko, joka valloitti kaupunkia katu ja talo kerrallaan. Lämpö alkoi korventamaan kasvojani ja peruutin pois ikkunan luota. Käänsin katseeni toiseen suuntaan hengittäen hiukan viileämpää ilmaa, johon oli jo sekoittunut voimakas savun haju. Huoneen toinen seinä oli haljennut ja railo päästi hieman valoa sisään. Raahauduin seinän luokse ja painoin silmäni mahdollisimman lähelle halkeamaa. Toisella puolen loisti liekkien sijaan kirkkaan sininen taivas.

Yritän kovasti uskotella itselleni, että tällä on onnellinen loppu :'D Tulkitkaa te ihan vapaasti :)

(Ja ainiin, oon miettinyt, että miks ihmeessä näissä postauksissa vaihtuu välillä tekstin väri harmaasta mustaksi, kun alunperin kaikki tekstit on kokonaan ollut tumman harmaita. Sitten jotkut tekstit muuttuu joissain ihan random kohdissa mustasta harmaaksi tai toisinpäin. Tietääkö joku onko tää joku Bloggerin ongelma, vai johtuuko esim. tästä teemasta? Vai onko vika ehkä vaan täällä päässä ja teille kaikki tekstit on saman värisiä? Välillä fonttikokokin vaihtelee, vaikka käytän kaikissa tuota samaa Bloggerin "normaali" kokoa. Kertokaa ihmeessä, jos asiasta jotain tiiätte tai on jotain hyviä vinkkejä bloggerin käyttöön liittyen, otan oikein mielelläni niitä vastaan :D Mun visuaalinen silmä kärsii tästä tekstien koon ja värin vaihtelusta😭😂)